Armoton vitutus...

Törmättyäni eilen TAAS ilmiöön, johon tunnun nykyisin törmääväni joka jumalan ilta (vedät kaksin käsin kaikkea hyvää ja lihottavaa naamariin) teet jälleen kerran pyhän valan paremmasta huomisesta, siitä miten tilanteen ON muututtava. Suurin piirtein itket henkistä pahoinvointia miehen olkaa vasten, miten sinusta ei taaskaan ole mihinkään.... pään sisällä huutaa ilkkuva ääni LUUSERIA.
Päätin, että en ole niin surkea. En ole niin selkärangaton kun mitä olen itseni antanu nyt luvan uskoa.
Olen onnistunut ennen ja onnistun nytkin.
Ennen se tapahtui kaloreita laskemalla.
Se on sitä orjallista joka suupalan punnitsemista, mutta se on sen väärtti. Ainakin siihen asti kunnes oppi on taas iskostettu päähän, että ei kalorittomia ruokia ole olemassakaan.
Latasin näin alkuun kolmeksi kuukaudeksi aikaa sulamo.fi sivustolle. Marssin heti aamutuimasta ostaan kaupasta uudet patterit ruoka vaakaan ja orjentaudun siihen, että se herkuttelu on VAIN joka toinen viikko yhtenä iltana. Vaikkapa joka toinen perjantai tai lauantai.

Kirjoitin vihkoon ylös tavoitteista.
Siitä, miten haluan yhteensä pudottaa -25kg elopainoa pois.
Miten toivon, että 20.10 mennessä ensimmäiset -10kg olisi pudotettu. Jouluaattoon mennessä -15kg.
Haluan edetä suhteellisen rauhassa, mutta silti huomata, että edistystä tapahtuu joka viikko.

Haluaisin uusia kuntosalikortin, mutta olen TOSI huono menemään sinne yksin.
Johtuuko kaikki siitä, että itsetunto on jo niin huono... Sitä häpeää ajatellakin itsensä rehkimässä kilojen kera naamapunasena timmien salineitojen keskellä... 

google

 Joka tapauksessa tänä aamuna enemmän kuin koskaan aiempina aamuina mulla on vakaa usko itseeni. Siihen että onnistun kyllä.
Vituttaahan se päivä toisensa jälkeen tehdä saman tyylisiä lupauksia ja pettyä seuraavana aamuna, mutta
nyt jumankauta ei periksi anneta.
Jatkossa luvassa miinus kiloja, treeniä ja tarkempaa ruokavaliota!